sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pekonichilimuffinssit

Resepti on neljälle muffinssille.

Taikina:

  • 2 dl jauhoja
  • ripaus suolaa
  • ripaus kuivahiivaa
  • tilkka vettä
  1. Sekoita aineet keskenään ja toimi kuten normaalin leipätaikinan kanssa (, sillä sellainenhan tämä on).
  2. Jätä taikina kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
  3. Painele taikinasta ilmakuplat pois. Leikkaa taikina neljään osaan ja muotoile ympyränmuotoisiksi.
  4. Asettele taikinakiekot muffinssivuokaan (itselläni on teflonvuoka) tiukasti reunoja myöten. Jätä hetkeksi kohoamaan.
  5. Paista muffinssien pohjia 200 ºC:ssa alatasolla noin 5 min. (HUOM! Tässä vaiheessa täytteen on oltava jo valmis.)
  6. Ota vuoka uunista ja jaa täyte tasaisesti jokaiseen pohjaan. Painele tiiviiksi ja laita takaisin uuniin noin 20 minuutiksi. Oikean ajan näkee sekä pohjan että täytteen pinnan väristä.
Täyte:
  • 200 g pekonia
  • 50 g juustoa
  • 2 kananmunaa
  • tuoretta chiliä haluamasi määrä
  1. Jos käytät pekonisuikaleita, niin pilko ne. Itse käytin valmiita kuutioita. Paista pekoni pannulla.
  2. Lisää pilkottu chili pannulle paistamisen loppuvaiheessa.
  3. Sekoita pekoni ja chili juustoraasteeseen ja lisää vielä kananmunat.

Valmiit muffinssit näyttävät kutakuinkin tältä.